2010/05/21

Ompelukoneeni tuli hulluksi

Ostin H&M:ltä sievän pienen kesätopin neidille ja jostain sain päähäni, että haluan aplikoida siihen perhosia. Kaikki oli huolella valmisteltua: kuviot, kankaat, kaksipuoleinen liimaharsokin. Ryhdyin ompelemaan kuvioita tiheällä ja kapealla siksakilla ja sitten se tapahtui: kone sekosi ja ryhtyi syömään kangasta! Onnistuin tekemään pari mojovaa reikää ja oli selvä, että näitä perhosia ei oltu tarkoitettu onnistumaan. Täytyi siis keksiä jotain muuta paidan pelastamiseksi. Otin esille fleecepalat ja huovutetun villapaidan ja päätin ommella kukkasia ja paikata lehdillä reiänkohdat.



Kukkasten kaava otettu kirjasta Sewing bits and pieces.

En tiedä, mikä meni aplikoinnissani pieleen. Olivatko asetukset väärät, vai eikö koneeni muuten vain selviä puuhasta? Voi olla myös, että ohut trikoo oli koneeni ruokavalioon liiankin sopivaa. Taitaisin kaivata aplikointikeijun apua. Uutta konetta en kuitenkaan raaskisi ostaa, kun toisaalta haaveilen saumurin ja peitetikkikoneen yhdistelmästä. Oli mikä oli, innostus aplikointiin JA joustavilla kankailla kokeiluun meni hetkeksi.

Aamulla tytär puki paidan päälleen riemunkiljahdusten saattelemana, joten ei mennyt yöllinen aherrus ja sadattelu silti onneksi ihan hukkaan.

-Paula

6 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän söpöltä näyttää silti. Ei tämäkään ratkaisu siis ollenkaan huono! :)

    VastaaPoista
  2. Muutamia aplikaatioita olen tehnyt ja ohuiden kankaiden kanssa huomannut saman,kone syö helposti kankaan.
    Ratkaisuna siihen on irtirevittävä tukikangas,jotku käyttää leivinpaperia (toimii myös, tukikang. parempi)
    Vaan todella hieno tuli noin kukilla!!

    VastaaPoista
  3. Kyllä se osaa olla rasittavaa, kun oikein alkaa kaikki takkuamaan... Mutta aivan ihastuttavat kukitukset on tyttö kaikesta huolimatta toppiinsa saanut :)!

    VastaaPoista
  4. Lopputulos on hieno! Suosittelen ehdottomasti irtirevittävää tukikangasta:) Ja sellaista peitetikin ja saumurin yhdistelmää en ole vielä kenenkään kuullut kehuvan... on kuulema oma vaivansa vaihtaa tuo toiminto. Itsekin päädyin ostamaan perussaumurin ja peitetikkikoneen erikseen. Hyvin ovat toimineet, eikä mene ylimääräistä aikaa säätöjen vaihtamiseen:)

    VastaaPoista
  5. Ihana toppi tämä on! Jos ei tietäisi et jokin meni pieleen niin ei olis hajuakaan. :) Olen kuullut ihan samaa kuin Ilonakin. Tosin mulla ei ole kuin saumuri. Ja tuo irtirevittävä tukikangas on ihan must ohuiden kankaiden kanssa. En usko et löytyy montakaan konetta, jotka ei söis ohutta kangasta...

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkeistä ja kannustuksesta. Yritän muistaa nämä ensi kerralla kun uskaltaudun taas aplikoimaan.

    Harmi, jos saumuri/peitetikkiyhdistelmä ei ole toimiva. Eikö tosiaankaan? Olisi vain niin kiva, kun pöydällä ei tarvitsisi olla kolme konetta rinnakkain.

    -Paula

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.